Kavereita ja "kavereita"

Joskus ihmiset osaa oikeasti olla todella rasittavia ja typeriä. Koskee sekä miehiä että naisia. Joskin tämän tarinan pääosassa on miespuolinen kaverini, jonka kanssa emme ole tunteneet vielä kovin pitkään.

Tapasin kaverini eräässä sättitapaamisessa, johon saapui monta muutakin minulle ennaltatuntematonta tyyppiä. Juttelimme ja sovittiin että tavataan vielä toistekin. Aika nopeasti kävi ilmi ettei ainakaan minulla ollut tyyppiä kohtaan minkäänasteisia tunteita. Ihan kiva kaveri, mutta ei mun makuuni.

Ilmeisesti olisin kuitenkin ollut hänen makuunsa... Epämääräisiä vihjauksia ja kaikenlaisia tekosyitä yökyläilyyn alkoi sadella. Lopulta hän sitten eräänä hieman alkoholinhuuruisena iltanaan kysyi aika suorasukaisesti "saanko nuolla sun pilluas". Ja siinä kohtaa menikin sitten jo hermo. Tein hyvin selväksi omat tunteeni, jonka jälkeen mies vain totesisikin "no en mäkään oo susta kiinnostunu, oot liian tunteeton". No asia selvä ja sillä hyvä.

Tai sitten ei. Ennen juhannusta tämä samainen kaveri sitten päätti leikkiä laupiasta samarialaista ja etsiä minulle juhannusheilan. Etten ainakaan muuttuisi lepakoksi, kun olin miehistä valittanut edellisen viikon aika katkerasti. Ja esittelikin minut sitten eräälle kaverilleen, joka kuulemma sopisi minulle.

Juttelin tyypin kanssa pari kertaa. Juttu luisti ja tyyppi vaikutti oikeasti ihan fiksulta ja mukavalta tapaukselta. Lopulta kävi kuitenkin ilmi että välillämme on eräs perustavanlaatuinen ongelma, eikä meistä koskaan voi mitään tulla. Ymmärrän miehen reaktion ja hyväksyn sen, enkä ollut hänelle varsinaisesti vihainen. Loukkaantunut ehkä, mutta lähinnä sen takia että olen tottuntu saamaan pakit kys. syystä ja se alkaa pikkuhiljaa stressata.

Kertoessani kaverilleni tästä käännöksestä, tämä totesikin "Joo. Mä arvasin sen. Et sä oikeasti sille sovi, se etsii jotain ihan muuta. Sen takia sä rakastatkin mua." Ja jälleen kerran suoraan sanoen VITUTTI. En jaksanut edes tälle "kaverilleni" selittää kuinka pahasti moinen pelleily loukkasi minua ja kuinka hän juuri romutti kaikki viimeisetkin kiinnostuksen rippeet, joita minulla häntä kohtaan olisi saattanut olla.

Ei näin. Ei todellakaan näin.

Punainen tupa ja perunamaa

Olen syntynyt ja asunut lähes koko elämäni kaupungissa. Ja jos se minusta on kiinni asun kaupungissa myös koko loppuelämäni.

Rakastan kaupungin hälinää, autojen ja ihmisten ääniä. Linnunlaulu ja metsämaisemat eiväy yksinkertaisesti miellytä. Ystäväni puhuvut puhumasta päästyäänkin kuinka haluavat muuttaa rivitaloon ja hankkia yhden tai kaksi lasta. Ja se koira tietysti.

Mielipideasioista ei voi kiistellä, mutta tästä asiasta en kyllä vain pysty olemaan samaa mieltä. Koirat kerkesin jo edellisen miehen kanssa hankkia, mutta en ole varma hankinko koskaan uusia kun edellisistä aika jättää. Lapset jätän väliin. Puhumattakaan omakoti- tai rivitaloista...

Asun tyytyväisenä kerrostalossa, eikä minulla ole tarvetta edes harkita muita asumisvaihtoehtoja. Korkealla kaupungin yllä koko kaupunki vaikuttaa omalta takapihalta. Neliöitäkään ei tarvitse olla huimasti. Olen asunut sekä 35 neliön yksiössä, 70 neliön kolmiossa että 60 neliön kaksiossa. Siitäkin huolimatta nykyinen 27 neliön yksiöni tuntuu kaikista kotoisimmalta. Tilaa ei ole ylimääräistä, mutta ego mahtuu ovesta sisään ja mahtuupa siinä ainoassa huoneessa jopa tanssimaan.

Jos saisin unelma-asuntoni olisi se kattohuoneisto Helsingin keskustassa ilman turhia seiniä. Rakastan avoimia loft-asuntoja. Jos siihen samaan saisi vielä yhdistettyä vanhat jykevat kivirakenteet yli kaksimetrisen huonekorkeuden, holvikaaret ja erkkeri-ikkunat... No ihan kaikkea ei tietenkään voi aina saada.

Tämän tytön mielestä romanttisin maisema löytyy ydinkeskustasta korkean talon katolta jonain pimeänä syysiltana kun on täysin tyyntä ja kaupungin tuhannet valot vilkkuvat horisonttiin asti. Tälläkin hetkellä lempipaikkani kotona on talon katolla oleva tuuletusparveke, josta avautuu näkymä kaupungin ylle. Auringonnousu kesällä kun aurinko alkaa pikkuhiljaa lämmittää yhä enemmän... Ah.

En myöskään harrasta mökkeilyä. En niin todellakaan. En voi ymmärtää mitä rentouttavaa on viedä itsensä keskelle metsää pieneen koppiin, jossa pahimmillaan ei ole edes sisävessaa tai sähköä, ja ruuanlaittokin on lähes mahdotonta muuten kuin grillaten.

Rentoudun mieluummin siellä kaupungin vilinässä. Istun rauhassa keskustan puistossa ja katson ohi kulkevia ihmisiä, syön jäätelöäni ja nautin auringosta. Ja hälinästä ympärilläni. Ja jos sade yllättää etsiydyn yhteen keskustan pienistä ja persoonallisista kahviloista. Katson kuinka sade rummuttaa ikkunaa ja kuivattelen kuuman kaakaoni äärellä.

Pitäkää metsänne, peltonne ja perunamaanne.

Let me google that for you

Luvassa jälleen kerran valitusta miesten ärsyttävistä piirteistä. Osa 3532532: OMATOIMISUUDEN PUUTE.

Ymmärrän kyllä että naiset vastaavat haastavuudeltaan ydinreaktorin luokkaa. Sillä poikkeuksella että naisten reaktiot eivät kulje ennaltamäärätyn kaavan mukaisesti.

Riskinotto kuitenkin kannattaa aina silloin tällöin ja ainakin allekirjoitanut kyllä jättää vinkkejä itsestään pitkin ja poikin. Niin siis mistä nyt puhutaan? No esimerkiksi lahjoista tai vaikka ihan vaan toisen huomioimisesta noin muuten.

Synttäri- ja joululahjat on jokavuotinen kauhunaihe jokaiselle seurustelevalle. Mitä sille toiselle nyt oikein voisi ostaa. Miehet tuppaa lahjojenhankinnassa olemaan vielä naisiakin huonompia. Mun legendaarisimpia lahjoja on ollut kaksi kokoa liian iso T-paita, johon oli painatettu kieltä näyttävä hymiö ja merihirviön kokoinen dildo.

No dildo olis sinällään voinut olla ihan hyvä lahja, jos se tosiaan ei olisi ollut se "suurin ja kaunein" joka kaupasta oli sattunut löytymään (eli yli 30cm pitkä ja halkasija samaa sarjaa nyrkin kanssa). Kun otetaan vielä huomioon se seikka että taisin olla 16-vuotias ja luonnostani aika pienikokoinen...

T-paitaa en edes yritä ymmärtää. Molemmat lahjat tulivat siis poikaystävältä, joskaan eivät samalla kerralla.

Olen luonnostani suhteellisen materilialistinen ihminen. Pidän kauniista asioista ja myös ihastelen niitä asioita avoimesti. En siis voi ymmärtää miten miehen voi olla niin hankala keksiä minulle lahjaa syntymäpäivänäni. Koko vuosi aikaa kuunnella ja pistää korvan taakse asioita, joista olen hehkuttanut. Osta vaikka muistikirja jos et muuten pysy mukana.

Kaikista ärsyttävintä on "no mitä sä haluaisit lahjaksi" -kysely. Ei lahjojen idea ole se että minä päätän mitä toinen minulle hankkii. Voin ostaa haluamani asiat myös itse. Lahjoissa tärkeintä on se saamisen ilo ja tunne siitä että toinen välittää - ja on myös välittänyt tutustua minuun sen verran että tietää mistä pidän.

Kuuntelen kateellisenä erään tuttavani hehkutusta siitä kuinka mies yllättää hänet melko säännöllisesti lahjoilla tai teoilla, jotka yleensä osuvat ja uppoavat tarkemmin kuin laivanupotuksessa. Samanlaisen miehen minäkin haluan.

Viimeisin mies, jonka kanssa seurustelu, ei yli kaksivuotisen suhteemme aikana ostanut minulle yhtä ainutta lahjaa. Eipä kyseinen mies tainnut minua kyllä arvostaa muutenkaan.