Päädyn usein puhumaan miesten kanssa tuttavastani "Niinasta". Niina harrastaa ja rakastaa maailmanympärimatkailua. Töistä johtuen Niinan mies ei yleensä pysty lähtemään matkoille mukaan. Miesten yleisin reaktio tuntuu olevan "Jos se olis mun nainen niin mä en kyllä päästäis sitä lähtemään." Omat unelmani eivät ole koskaan sisältäneet maailmanympärimatkailua, mutta olen silti usein törmännyt samaan ongelmaan. Mikä saa miehen olettamaan että kysyisin häneltä lupaa?
Minua on kielletty ottamasta mm. lävistystä, uutta työpaikkaa tai aloittamaan uutta harrastusta. Kaikki huomattavasti pienempiä asioita kuin 3kk maailmanympärimatka toisella puolella maapalloa, mutta minulle siitäkin huolimatta äärimmäisen tärkeitä. Ja siitäkin huolimatta miehet ovat kokeneet olevansa oikeutettuja estää minua toteuttamasta itseäni. Voin kertoa että tällähetkellä minulla on tuo lävistys, työpaikka ja harrastus. Miehet ovat jääneet.
Kotikissoissa ja tiikereissä on yksi olennainen ero. Tiikeriä ei voi omistaa. Oman ajatusmaailman mukaan rakkaus on myös toisen tukemista, auttamista ja myös joustamista. Silloinkin kun toisen suunnitelmat eivät sinua juuri ihastuta.
Entinen avomieheni päätti haluta tatuoinnin. Minulla nyt ei ole ikinä ollut mitään tatuointeja vastaan, mutta en todellakaan ollut innoissani siitä että tämä halusi tatuoida hauikseensa jääkiekkojoukkueen logon. Ei minulla kuitenkaan ole oikeutta ilmoittaa mitä toinen aikuinen ihminen saa keholleen tehdä. Kehotin hankkimaan kyseisen kuvan, jos se kerran oli todella sitä mitä tämä halusi. Suhde ei kaatunut tatuoinnin aiheeseen, rakastin miestä sen verran paljon ettei yksi dorka tatuointi sitä mihinkään muuttanut.
Olisin silti toivonut samaa ymmärrystä kun minulle tarjottiin unelmieni työtä. Vaikka työajat olivat kaikkea muuta kuin täydelliset ja työnkuva miehestä typerä, oli se kuitenkin minun unelmani. Unelmieni mies ei todellakaan vaatisi minua valitsemaan työn tai hänen väliltään.
Unelmieni mies osaisi käsitellä tiikeriään. Jos haluaisin lähteä matkalle maailman ympäri (vaikka hän ei pääsisikään mukaan), hän auttaisi minua pakkaamaan kassin, varaamaan lennon ja suunnittelemaan reitin. Hän kertoisi kuinka paljon minua rakastaa, kuinka ikävä hänen tulee, vaatisi soittamaan joka päivä ja tulemaan pian ja ehjänä takaisin. Mutta iskisi silmää, koska tietää minun pärjäävän ja valloittavan maailman yksinänikin ja käskisi tuomaan paljon tuliaisia.
Unelmieni mies rakastaisi tiikeriään juuri sen villin ja arvaamattoman luonteen vuoksi. Hän ymmärtää ettei elämä kanssani ole juuri koskaa helppoa ja tasaista, mutta nauttii jännityksestä aivan yhtä paljon kuin minäkin. Hän tietää myös että minä autan tarvittaessa häntä pakkaamaan kassin ja seison lentokentällä vilkuttamassa. Ja vaikka kuinka itkisin ja murisisin kiukusta jäädessäni yksin, ymmärtäisin hänen tarpeensa lähteä ja odottaisin häntä hymyillen lentokentällä kun lento takaisin saapuisi.
PLFM Says Goodbye
16 vuotta sitten
2 kommenttia:
Oikein ;O) Mieheltä harvemmin tulisi kysellä lupaa moisiin asioihin, jos mies sen kieltää niin mies vaihtoon... Ainut asia minkä yksi poikaystäväni kielsi (joskus 7 vuotta sitten) oli toisen koiran hankkiminen, emmekä edes asuneet yhdessä! En ottanut koiraa sillä olisin joutunut kuitenkin pyytämään häntä sitä joskus ulkoiluttamaan ja hoitamaan lomamatkojeni aikana. Erosimme n. vuosi sen jälkeen ja hankin koiran seuraavalla viikolla. Paras koira ikinä, mies olikin paska..
Näin se on mullakin monesti mennyt. Miehen kiellon takia olen sitten vain lykännyt jotain ja lopulta kun suhde on kaatunut omaan mahdottomuuteensa niin olen myös toteuttanut haaveeni.
Yleensä silloin jää vain harmittamaan se että lykkäsin jotain minulle tärkeää. Kyllä se olisi jo silloin pitänyt tajuta että jos suhde kaatuu lävistyksen ottamiseen niin silloin se saakin kaatua.
Lähetä kommentti