Johan se on vanha totuus, että kaverit lakkaavat tapaamasta toisiaan kun alkavat vakiintua ja perustaa perhettä. Mutta pistää se silti vituttamaan.
Kerta toisensa jälkeen ystäväni lupaavat ensin lähteä kanssani kahville / viihteelle / ihan mihin tahansa, kunnes sitten vartti ennen h-hetkeä ilmoittavatkin etteivät nyt pääsekään.
Yleisimmät syyt?
1. No Petri ei jaksa lähteä...
2. Esko menee huomenna töihin niin ei me nyt lähdetä.
3. Ollaan molemmat niin väsyneitä että taidetaan jäädä kotiin.
4. Me oltiin just eilen kun yks Pasin kaveri tuli käymään.
Ensinnäkin. Jos MINÄ pyydän SINUA kahville kanssani, pyysinkö kumppaniasi? Älkää käsittäkö väärin. Tulen hyvin toimeen kavereideni miesten kanssa, eikä minua häiritse viettää aikaa yhdessä. Mutta joskus olis ihan kiva saada rauhassa jauhaa tyttöjen juttuja ilman että se Pasi siinä vieressä hoputtaa kokoajan.
Toisekseen! Jos sovimme edellisen viikon maanantaina että lauantaina menemme tyttöporukalla ulos niin mitä hittoa teet perjantaina miehesi kavereiden kanssa extempore-ryypyllä?
Joo. Parisuhteet menee kavereiden menojen edelle ja yhteiset menot on tottakai kaverin kissanristijäisiä tärkeämmät. Mutta vois sitä ainakin ilmoittaa vähän aikasemmin kuin varttia vailla kymmenen lauantaina ja mikä tekee musta vähemmän tärkeän kuin miehen kaverit?
Suhteen aikana on pakko säilyä myös MINÄ. Ei parisuhde voi tarkoittaa muurahaiskekomaista symbioosia, jossa ei ole yksilöitä. En ole ilmeisesti koskaan ollut riittävän rakastunut, kun en ole valmis luopumaan omasta elämästäni, omista ystävistäni ja omasta minästäni toisen vuoksi.
En ole varma vituttaako vai säälittääkö se enemmän nähdä kuinka suurinosa parisuhteessa olevista ystävistä näyttää unohtavan kaikki vanhat kaverinsa ja viettävän aikaa vain miestensä tuttujen kanssa. Kyllä se mies varmasti välittäisi ihan yhtä paljon vaikka välillä sanoisitkin: "Sori, mulla oli jo sovittuna menoa Minnan kanssa."
0 kommenttia:
Lähetä kommentti