Luin työpäivän ohessa Marian Keysin kirjoittaman romaanin "Kuuleeko kukaan?", takakannen perusteella odotin kirjalta lähinnä jonkinasteista parisuhdepeliä, pettämistä, rakastumista jne.
Anna Walsh makaa pahoin loukkaantuneena vanhempiensa sohvalla Dublinissa. Hänen mielessään on vain yksi ajatus – päästä takaisin New Yorkiin. New Yorkissa ovat hänen ystävänsä, Maailman Paras Työpaikka sekä se kaikkein tärkein, hänen miehensä Aidan. Mutta mikään Annan elämässä ei ole enää niin yksinkertaista… Paluuta Manhattanille hankaloittavat Annan sekä fyysiset että henkiset arvet ja se tosiseikka, että Aidan on tehnyt katoamistempun. Onko Annan aika siirtyä eteenpäin, ja pystyykö hän siihen? Järisyttävä paljastus Aidanin menneisyydestä antaa Annalle ajattelemisen aihetta ja muuttaa hänen elämänsä lopullisesti.Huom! Loppuosa tekstistä sisältää runsaasti juonipaljastuksia, joten jos haluat lukea kirjan niin tee se ennen tämän bloggauksen lukemista.
Elämänmakuinen Kuuleeko kukaan? on yhtä aikaa liikuttava ja täynnä huumoria.
Kirja ei ollut sitä mitä odotin. Tarina herätti minussa aivan käsittämätöntä pelkoa ja ahdista, tarvetta saada taas rakastaa jotakuta. Ja juuri kaksi viikkoa sitten taisin viimeksi vannoa etten halua vielä seurustella (erosin noin kaksi kuukautta sitten pitkäaikasesta suhteesta).
Anna joutuu miehensä kanssa auto-onnettomuuteen ennen avioliiton ensimmäistä vuosipäivää ja Annan mies kuolee heti. Anna itse loukkaantuu pahoin, mutta selviää hengissä. Kirja seuraa Annan paluuta takaisin kotikaupunkiin ja selviytymistä trauman jälkitilasta. Anna ei nimittäin muista miehensä kuolleen. Lähes kirjan puoliväliin saakka Anna soittaa miehelleen joka päivä, lähettää useita sähköposteja ja kuvittelee näkevänsä tämä kadulla.
Aluksi ihmettelin yhdessä Annan kanssa mitä mies puuhaa ja miksei hän ota yhteyttä. Kun totuus viimein paljastui minulle tunsin aivan käsittämätöntä sääliä ja kauhua. En halua edes kuvitella kuinka pelottavaa ja tuskallista olisi menettää joku niin rakas ihminen niin nopeasti. Todennäköisesti haluaisin kieltää asian tietoisuudestani aivan niinkuin Annakin.
Aidanin kuoleman hyväksyminenkään ei päästä Annaa eteenpäin. Tämän jälkeen Anna kuluttaa kaikki hetkensä yrittäen saada Aidaniin yhteyttä meedioiden ja jumalallisten merkkien avulla. Viiemein vuosi Aidanin kuoleman jälkeen Anna pääsee viimein eteenpäin. Ja saa myös merkkinsä.
Vaikka kirja sai minutkin pelkäämään lesken kohtaloa, niin sitäkin enemmän se sai minut pelkäämään etten koskaan enää kokisi mitään noin voimakasta tunnetta. Tarve rakastaa nyt kun vielä on aikaa ja ennenkuin on "liian myöhäistä" nousi myös pelon yli.
Hämmentävä kirja kaikenkaikkiaan. Mutta varsin onnistunut. Tunteita se ainakin herätti.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti